Mosambik oli viisi päivää paratiisia. Psychology (ihmisillä on niin kummallisia nimiä) oli paras opas ikinä, ja tulen ikuisesti kaipaamaan muffinssiessussa kokattuja köyhiä ritareita. Mosambik vaikutti todella erilaiselta kuin Swazimaa, ja sisällissodan jäljet oli hyvin vielä havaittavissa. Ihmisiä oli torstai-iltana liikkeellä vielä pimeän aikaan kuin neljän ruuhkassa, ja yritettiin kovasti bongailla valkoisia ihmisten joukosta. Kuumotteli taas vienosti, mutta ei yhtä paljon kuin Marula-juhlassa. Yövyttiin eka yö jossain pelottavassa lodgessa in the middle of nowhere, ja valvoin yön kuunnellen lepakoiden ääniä.
Tofo beachille saavuttaessa onnellisuus nousi potenssiin sata, ja hypittiin muutama hetki innostuksesta. Nukuttiin kaikki samassa bungalowissa, ja hyvin nukutun yön jälkeen lähdettiin sukeltamaan valashaiden kanssa. Oli kivaa. Bongattiin vain yksi vauvavalas (yli 3-metrinen sellainen), mutta siinä oli nähtävää ihan tarpeeksi. Se vain oli siinä ja oli valaana. Nyt voin täyttää rauhallisin mielin 22.
Sunnuntai-aamuna lähdettiin kanoottisafarille. Melottiin tunti jos toinenkin Mikaelan kanssa, ja päästiin jumbojoukkueena rannalle. Fiilis oli silti kuin voittajalla. Matkalla nähtiin meritähtiä ja melkein merenneito, joka paljastui sukeltavaksi pojaksi. Suurinta innostusta (mussa lähinnä) herätti kuitenkin merimakkara.
Melonnan päämääränä oli pikkuinen saari, jossa asuu alta 800 ihmistä. Oltiin aikataulusta jäljessä (mulla ja Mikaelalla ei tietenkään ole mitään osallisuutta tähän) ja jouduttiin kiertämään saari pikakelauksella, ja lopussa syötiin maittavin ateria pitkään aikaan. En tiennyt että kaali voi maistua niin hyvältä. Ihan oikeasti.
Saarelta lähdettiin takaisin pikkupaatilla, johon ahtautui 12 suomalaista ja puoli Mosambikia. Paattiin oli ahdettu myös meidän kanootit. Oli vähän ahdasta. Mua ei vissiin ole tehty purjehtimista varten. Tuuli vei koko ajan takaisin saarta kohti, ja rentoutuminen jäi siinä vaiheessa vain haaveeksi kun veneen puolta piti vaihtaa koko ajan. Matkantekoon meni kolmisen tuntia, ja yllätysyllätys nousuvesi oli saartanut meidän auton. Jäätiin odottamaan rannalle ja odotettiin sen verran kauan, että ehti tulla pimeä. Oppaalta loppui kännykästä akku, ja lähdettiin ajamaan valottomalla autolla kohti pimeyttä. Täysikuun takia nousuvesi ei lähtenytkään ajallaan, ja jäätiin jumiin. Kumma kyllä mua vaan nauratti, ja otin kaiken irti kliseisestä auringonlaskusta palmumaisemassa. Odotettiin taas. Fiilisteltiin siinä samalla laittomien siirtolaisten kohtaloita, ja samassa vastarannalta alkoi näkyä hätävilkut. Pelastajamme Psycho saapui vedenkestävällä autollaan ja haki meidät hellään huomaansa. Saimme myös omenoita, sillä illallisemme oli aavistuksen myöhässä. Hampurilaisateria rantaravintolassa sai uuden merkityksen mun sydämessä yli 12 tunnin reissun jäljiltä.
Maanantaina ihmiset opettelivat surffaamaan ja mä otin kaiken irti auringosta. Käytiin markkina-alueella ja koin ahdistavia hetkiä rannenauhoja myyvien poikien kanssa. Swazimaan meininki on siihen verrattavissa erittäin rauhallista. Halusin kuluttaa kaikki meticani, ja onnistuin siinä. Käveltiin tietä pitkin takaisin bungalowille, ja vähän jännitti taas kulkea täydessä pimeydessä.
Muiden suunnatessa maanantai-iltana baariin Sini, Susanna ja minä päätettiin jäädä nukkumaan, mutta se jäi meiltä vain yritykseksi. Lariam nousi päähän tai jotain, sillä sydän ei ole koskaan tykytellyt samanlaista tahtia. Nyt naurattaa, mutta siinä vaiheessa kun hikeä puskee kuin viimeistä päivää ja sydän tykyttää tuhatta ja sataa, itku oli aika lähellä. Siihen päälle hallusinaatioita ja tropiikin hyönteisiä niin paketti on valmis. Koomisinta tässä on se, että me kaikki oltiin samassa tilassa. En siis suosittele kenellekään Lariamia tyhjään mahaan. Valvottiin koko yö, ja lähtö oli aamuneljältä. Muut olivat baarissa tutustumassa paratiisin käärmeeseen Manueliin, mutta kombi oli onneksi täynnä ajallaan. Perillä Bombasoksella oltiin iltapäivällä tiistaina, ja tuntui kuin olisi palannut kotiin. Vielä olisi noin puolet jäljellä Afrikkaa. Muut suomalaiset lähtevät pian, ja meidän perhe hajoaa. Yhyy.
