Tähän mennessä tapahtunutta

Meidän osallisuus ICAPin HIV-projektissa otti vähän takapakkia, kun ei osata Mikaelan kanssa siswatia. Oltiin istuttu viisi tuntia ”turhaan” kokouksessa, jonka jälkeen saatiin tietää mitä tullaan tekemään. Toisaalta noissa kokouksissa on ihan mukavaa istua kuunteluoppilaana. Opin siellä esimerkiksi sen, että ympärileikkaus vähentää HIV-tartuntoja jopa 60 prosenttia. Se on aika paljon se.  Välillä sitä kyllä miettii että miten hemmetin vaikeaa on tajuta se kondomin tärkeys. Tuntuu että ihmiset leikkii täällä kohtalollaan koko ajan. Susanna (sairaanhoitajaopiskelija) kertoi tänään naisesta, joka oli 29-vuotias ja odotti yhdeksättä lastaan. Hoitajat yritti selittää sille, ettei tästä raskaudesta voi millään selvitä hengissä kun keho ei ole palautunut edellisistäkään, mutta se nainen vaan nauroi. Kestää kyllä hetki tottua tähän yes-yes-kulttuuriin.

Mutta siitä uudesta projektista. Lähdettiin tiistaiaamuna Peterin ja yhden toisen kyydillä sairaalaan, johon on suunnitteilla lapsiystävällinen odotushuone. Meidän on siis tarkoitus auttaa sen suunnittelussa, antaa eurooppalaista näkökulmaa ja niin edelleen. Se sairaala sijaitsee melkein keskustassa, ja se oli kuin suoraan jostain elokuvasta; rikkinäisiä ikkunoita, hometta, likaa joka puolella ja pitkiä jonoja. Käsidesiä ei näkynyt missään eikä vessassa ollut reunusta millä istua. Mutta oli sentään vessa. Piti vetää siis pari kertaa henkeä ennen kuin astui palaverihuoneeseen. Tää palaveri oli ehkä elämäni pisin parituntinen mitä oon koskaan viettänyt. Meidät esiteltiin viimeisenä, ja näiden hoitsujen ilmeet oli kyllä näkemisen arvoiset kun Peter kertoi meidän olevan mukana niiden projektissa.

Peter jätti meidät sairaalaan ja toivotti onnea. Juteltiin vähän Suomesta ja esiteltiin ideoitamme, jonka jälkeen saatiin nähdä lapsia. Sitten Lindy-hoitsu hääti odotushuoneesta kaikki muut ja jäätiin siihen istuskelemaan. Yhdellä miehellä oli jaloissaan kahleet ja mukana oli vartija. Istuskeltiin noin kaksi tuntia. Lindy jutteli  siswatiksi lapsille, ja ymmärsin tarinasta sen verran, että kannattaa yskiä aina paitansa sisään. Tuli myös selväksi, että lasten vastaanotto on vain tiistaisin ja meitä tarvitaan seuraavan kerran vasta ensi viikolla. En tiedä mitä tullaan tekemään ensi viikolla siellä, mutta ICAPille on nyt lähetetty lista tarvikemateriaaleista. Oon mielelläni kyllä maalaamassa niille seinille jotain.

Tänään on siis ollut vapaapäivä. Ollaan vaan hengattu altaalla ja syöty. Päivät pyörii täällä syömisen, auringonoton ja puhelujen odottamisen välillä. Ilmoitettiin ICAPille että tarvitaan lisää hommia, ja mennään perjantaina sinne. Huomenna olisi tarkoitus pestä vihdoin ja viimein pyykkiä, ja mun on pakko ostaa uudet bikinit kun en kulje missään muissa täällä. Sini ja Anna on työharjoittelussa SOS lapsikylässä, ja ne on nähneet aika rankkoja juttuja. Ollaan vaihtamassa hommia jossain vaiheessa päittäin, ja ootan myös sentyyppistä työtä innolla.

Kombiasema on vielä sellainen jolle en oikein lämpene. Kaamea meteli, ihmisiä tönimässä koko ajan, kaikki yrittää myydä sulle jotain ja siinä samalla pitäisi löytää oikea auto mihin mennä. Ollaan kuljettu nyt pari kertaa bussilla, ja joka kerta porukka on ihan ihmeissään meistä. Valkoisia ei niissä ilmeisesti usein näy. Sinillä oli ollut bussissa 7o emalangenia (noin 7e,) ja joku oli ollut ihan ihmeissään. Tää sama oli kysynyt onko Sinillä oma siivooja.